Venäjä mahdollisesti loukannut Suomen ilmatilaa – Syynä EU:n elpymispaketti

Venäjän helikoptereita on nähty lentelevän taivaalla Suomen rajan lähettyvillä. Mahdollista ilmatilan loukkaamista tutkitaan.

Suomen ja EU:n välinen, osittain välttämätön paha, laiton mutta laillinen elpymispaketti herättää tunteita Suomen naapurimaassa Venäjällä. LJ Median haastattelema ulkopolitiikan erikoistutkija-asiantuntija kertoo, että Venäjä ei tykkää EU:sta, ja on täten Suomen pahin uhka.

Erikoistutkija-asiantuntijan mukaan, Venäjä voi milloin tahansa hyökätä Suomeen, ja siksi meillä tulee kasvattaa EU:n voimaa, antaa EU:lle verotusoikeudet ja luopua myös lipustamme.

Ilmatilan loukkauksen syynä selkeä uhkailu?

”On todennäköistä, että Venäjä uhkailee meitä, sillä ensiviikolla on tulossa paljon puhuttu äänestys EU:n elpymispaketista, joten aikajana ainakin tukee tätä teoriaa.” Ulkopolitiikan erikoistutkija-asiantuntija kertoo.

Säilyttääksemme Suomen, on parempi naamioida Suomi EU:ksi

”Muuttamalla Suomen EU:ksi, olemme turvassa Venäjältä. Siksi EU:n elpymispaketti täytyy ehdottomasti hyväksyä, jotta tällainen ilmatilan loukkaaminen loppuu. EU on ainoa, joka tuo meille turvaa ja rauhaa, sekä lisää korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia, jotta koulutustasomme ja aito demokratimme kehittyy.” Asiantuntija tiivistää.

”EU on ainoa tiemme aidon demokratian säilyttämiseen. Muussa tapauksessa Venäjä hyökkää tänne, ja tämä helikopterilento on selvä uhka tulevasta.” Erikoistutkija varoittaa ja jatkaa:

”Meidän on pakko liittyä EU:n liittovaltioon nyt, tai muuten kaikki on pian myöhäistä. Suosittelen näin alkuun, että hämäämme Venäjää vaihtamalla jokaisen Suomen lipun EU:n lipuksi. Näin Venäjä ei uskalla hyökätä kimppuumme.”

LJ Media tutkii mahdollista ilmatilan loukkausta, ja uutisoi mikäli asiasta tulee uutta tietoa julki. Oletko kokenut Venäjän hyökkäyksiä EU:n elpymispaketin takia? Raportoi alle mikäli Venäjä on hyökännyt kimppuusi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sivusto käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet painamalla nappia.